Allergia

Allergia

Allergiassa elimistön puolustusjärjestelmän immunologinen sietokyky on heikentynyt ja ihminen herkistyy erilaisille aineille. Allergian tyypillisiä oireita ovat nenän ja silmien kutina, aivastelu, nuha ja tukkoisuus sekä erilaiset iho-oireet. Flunssasta tai silmien kuivuudesta allergian erottaa parhaiten allergiaan liittyvästä kutinasta. Yleinen allergisten oireiden aiheuttaja on siitepöly. Siitepölyallergian tavallisia oireita ovat nenän kutina, vuotaminen ja tukkoisuus sekä silmien kutina ja punoitus. Siitepölyallergian oireet pahenevat usein ulkoillessa tai sen jälkeen.

Allergian hoito kannattaa mieluiten aloittaa ennakoivasti. Siitepölylle allergisen kannattaa aloittaa lääkehoito jo pari viikkoa ennen varsinaisen siitepölykauden alkua ja eläinallergikon ottaa lääke jo hyvissä ajoin ennen vierailua lemmikkikodissa.

Allergisiin oireisiin on tarjolla useita erilaisia itsehoitovalmisteita. Allergiaa voi hoitaa paikallisesti annosteltavilla silmätipoilla ja nenäsumutteilla sekä tablettihoidolla. Antihistamiinitabletit helpottavat kaikkia allergian oireita. Jos jokin oire on hyvin voimakas, kannattaa tablettihoidon lisäksi käyttää paikallishoitoa. Esimerkiksi jos silmien kutina on voimakasta silmätipat helpottavat tätä oiretta parhaiten. Paikallisesti käytettäviä silmätippoja ja nenäsumutteita voi käyttää myös ilman antihistamiinia.
HISTEC tabletti, kalvopäällysteinen 10 mg 10 fol

Histecin vaikuttava aine on setiritsiinihydrokloridi. Histec on allergialääke ja se on tarkoitettu aikuisten ja vähintään 6-vuotiaiden lasten kausiluonteiseen ja ympärivuotiseen ...

Katso tuotteen tiedot
4,96 €
HISTEC tabletti, kalvopäällysteinen 10 mg 100 fol

Histecin vaikuttava aine on setiritsiinihydrokloridi. Histec on allergialääke ja se on tarkoitettu aikuisten ja vähintään 6-vuotiaiden lasten kausiluonteiseen ja ympärivuotiseen ...

Katso tuotteen tiedot
19,90 €
HISTEC tabletti, kalvopäällysteinen 10 mg 30 fol

Histecin vaikuttava aine on setiritsiinihydrokloridi. Histec on allergialääke ja se on tarkoitettu aikuisten ja vähintään 6-vuotiaiden lasten kausiluonteiseen ja ympärivuotiseen ...

Katso tuotteen tiedot
9,96 €
KESTINE LYO tabletti, kylmäkuivattu 20 mg 10 fol

Kestine Lyo liukenee kielen päällä nopeasti ilman nestettä. Kestine Lyon vaikuttava aine ebastiini on antihistamiini, joka lieventää allergiaoireita estämällä histamiinin ...

Katso tuotteen tiedot
9,96 €
KESTINE LYO tabletti, kylmäkuivattu 20 mg 30 fol

Kestine Lyo liukenee kielen päällä nopeasti ilman nestettä. Kestine Lyon vaikuttava aine ebastiini on antihistamiini, joka lieventää allergiaoireita estämällä histamiinin ...

Katso tuotteen tiedot
24,63 €
KESTINE tabletti, kalvopäällysteinen 10 mg 10 fol

Kestine kuuluu antihistamiineihin, jotka lieventävät allergiaoireita. Valmisteen vaikuttava aine on ebastiini. Kestine-tabletteja käytetään allergisten oireiden hoitoon ja ehkäisyyn aikuisilla ja ...

Katso tuotteen tiedot
7,47 €
KESTINE tabletti, kalvopäällysteinen 10 mg 30 fol

Kestine kuuluu antihistamiineihin, jotka lieventävät allergiaoireita. Valmisteen vaikuttava aine on ebastiini. Kestine-tabletteja käytetään allergisten oireiden hoitoon ja ehkäisyyn aikuisilla ja ...

Katso tuotteen tiedot
14,96 €
KESTOX tabletti, kalvopäällysteinen 10 mg 10 fol

Kestoxin vaikuttava aine ebastiini on antihistamiini ja sitä käytetään allergisen nuhan ja allergisen silmän sidekalvotulehduksen oireiden helpottamiseen sekä kutinan ja ...

Katso tuotteen tiedot
7,25 €
KESTOX tabletti, kalvopäällysteinen 10 mg 100 fol

Kestoxin vaikuttava aine ebastiini on antihistamiini ja sitä käytetään allergisen nuhan ja allergisen silmän sidekalvotulehduksen oireiden helpottamiseen sekä kutinan ja ...

Katso tuotteen tiedot
22,90 €
KESTOX tabletti, kalvopäällysteinen 10 mg 30 fol

Kestoxin vaikuttava aine ebastiini on antihistamiini ja sitä käytetään allergisen nuhan ja allergisen silmän sidekalvotulehduksen oireiden helpottamiseen sekä kutinan ja ...

Katso tuotteen tiedot
14,74 €
KESTOX tabletti, kalvopäällysteinen 20 mg 10 fol

Kestoxin vaikuttava aine ebastiini on antihistamiini ja sitä käytetään allergisen nuhan vaikeiden oireiden helpottamiseen, mukaan lukien tapauksissa, joissa on lisäoireena ...

Katso tuotteen tiedot
9,49 €
KESTOX tabletti, kalvopäällysteinen 20 mg 30 fol

Kestoxin vaikuttava aine ebastiini on antihistamiini ja sitä käytetään allergisen nuhan vaikeiden oireiden helpottamiseen, mukaan lukien tapauksissa, joissa on lisäoireena ...

Katso tuotteen tiedot
22,48 €
LASTIN nenäsumute, liuos 0,13 mg/annos 10 ml

Lastin on nenäsumute, jonka vaikuttava aine on antihistamiinien ryhmään kuuluva atselastiini. Se helpottaa allergisen nuhan oireita, kuten vuotavaa tai tukkoista ...

Katso tuotteen tiedot
12,73 €
LECROLYN silmätipat, liuos 40 mg/ml 5 ml

Lecrolyn on silmätippa allergisen silmätulehduksen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Lecrolyn-silmätipat sisältävät natriumkromoglikaattia.

Katso tuotteen tiedot
12,60 €
LECROLYN silmätipat, liuos, kerta-annospakkaus 40 mg/ml 20 x 0,2 ml

Lecrolyn on silmätippa allergisen silmätulehduksen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Lecrolyn-silmätipat sisältävät natriumkromoglikaattia.

Katso tuotteen tiedot
16,36 €
LECROLYN silmätipat, liuos, kerta-annospakkaus 40 mg/ml 60 x 0,2 ml

Lecrolyn on silmätippa allergisen silmätulehduksen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Lecrolyn-silmätipat sisältävät natriumkromoglikaattia.

Katso tuotteen tiedot
21,04 €
LECROLYN SINE silmätipat, liuos 40 mg/ml 10 ml

Lecrolyn sine on silmätippa allergiasta johtuvien silmäoireiden hoitoon.

Katso tuotteen tiedot
25,82 €
LECROLYN SINE silmätipat, liuos 40 mg/ml 5 ml

Lecrolyn sine on silmätippa allergiasta johtuvien silmäoireiden hoitoon. Lecrolyn sine-silmätipat sisältävät natriumkromoglikaattia, joka estää histamiinin ja muiden tulehdusta aiheuttavien aineiden ...

Katso tuotteen tiedot
13,94 €
LEVOCETIRIZIN RATIOPHARM tabletti, kalvopäällysteinen 5 mg 10 fol

Levocetirizin ratiopharm on allergialääke eli antihistamiini, jonka vaikuttava aine on levosetiritsiini.

Katso tuotteen tiedot
7,35 €
LEVOCETIRIZIN RATIOPHARM tabletti, kalvopäällysteinen 5 mg 100 fol

Levocetirizin ratiopharm on allergialääke eli antihistamiini, jonka vaikuttava aine on levosetiritsiini.

Katso tuotteen tiedot
20,82 €
LEVOCETIRIZIN RATIOPHARM tabletti, kalvopäällysteinen 5 mg 30 fol

Levocetirizin ratiopharm on allergialääke eli antihistamiini, jonka vaikuttava aine on levosetiritsiini.

Katso tuotteen tiedot
14,50 €
LIVOSTIN nenäsumute, suspensio 0,5 mg/ml 15 ml

Livostin-nenäsumutteen vaikuttava aine on levokabastiini, jota käytetään mm. heinien, siitepölyn tai pölyn aiheuttaman allergisen nuhan paikallishoitoon.

Katso tuotteen tiedot
17,37 €
LIVOSTIN silmätipat, suspensio 0,5 mg/ml 4 ml

Livostin-silmätippa on allergialääke, jonka vaikuttava aine on levokabastiini.

Katso tuotteen tiedot
12,93 €
LOMUDAL silmätipat, liuos 20 mg/ml 10 ml

Lomudal-silmätippoja käytetään silmän sidekalvon allergiseen tulehdukseen eli konjunktiviittiin.

Katso tuotteen tiedot
12,79 €
LOMUDAL silmätipat, liuos 20 mg/ml 5 ml

Lomudal-silmätippoja käytetään silmän sidekalvon allergiseen tulehdukseen eli konjunktiviittiin.

Katso tuotteen tiedot
7,15 €
LOMUDAL silmätipat, liuos, kerta-annospakkaus 40 mg/ml 20 x 0,35 ml

Lomudal-silmätippoja käytetään silmän sidekalvon allergiseen tulehdukseen eli konjunktiviittiin.

Katso tuotteen tiedot
15,98 €
LOMUDAL silmätipat, liuos, kerta-annospakkaus 40 mg/ml 60 x 0,35 ml

Lomudal-silmätippoja käytetään silmän sidekalvon allergiseen tulehdukseen eli konjunktiviittiin.

Katso tuotteen tiedot
21,04 €
LORATADIN ACTAVIS tabletti 10 mg 10 fol

Loratadin Actavis -tabletit on tarkoitettu allergisen nuhan oireiden lievittämiseen; näitä oireita ovat mm. aivastelu, nenän vuotaminen ja kutina sekä silmien ...

Katso tuotteen tiedot
5,34 €
LORATADIN RATIOPHARM tabletti 10 mg 10 fol

Loratadin ratiopharmin vaikuttava aine loratadiini on antihistamiini, jota käytetään allergisten sairauksien hoitoon.

Katso tuotteen tiedot
5,50 €
LORATADIN RATIOPHARM tabletti 10 mg 100 fol

Loratadin ratiopharmin vaikuttava aine loratadiini on antihistamiini, jota käytetään allergisten sairauksien hoitoon.

Katso tuotteen tiedot
20,82 €