Perusvoiteet

Perusvoiteet ovat oleellisin osa ihon hoitoa. Ihon tarkoituksena on suojata elimistöämme, joten ihoa kannattaa hoitaa säännöllisesti. Koska olemme erilaisia, myös ihomme ovat erityyppisiä. Jokaiselle ihotyypille löytyy omanlaisensa perusvoide. Joskus sopivin tuote löytyy kuitenkin vain kokeilemalla.

Perusvoiteissa veden ja rasvan määrä vaihtelee. Enemmän vettä sisältävät kosteuttavat perusvoiteet sopivat pintakuivalle iholle. Pintakuiva iho on usein kutiseva ja mahdollisesti myös hilseilevä. Usein iäkkäillä kutisevan ihon taustalla on juuri pintakuiva iho, jolloin ihossa ei ole näkyvää ihottumaa. Tällöin kutinaa ei kannata hoitaa kortisonivoiteilla, vaan paras hoito olisi juuri kosteuttava perusvoide.

Ihosairauksien, kuten esimerkiksi atooppisen ihottuman ja psoriasiksen hoidossa tarvitaan myös varsinaisten lääkevoiteiden lisäksi perusvoiteita. Perusvoiteissa on tällöin hyvä olla enemmän rasvaa. Myös vauvan ja taaperoiden kuiva iho tarvitsee usein rasvaisemman perusvoiteen.

Myös vuodenaika vaikuttaa sopivan perusvoiteen valintaan. Kesällä riittää usein kevyempi, kosteuttava voide ja talvea lähestyttäessä iho tarvitsee suojakseen rasvaisemman perusvoiteen.

Perusvoiteita voidaan käyttää myös kuivan ihon pesuun, jolloin vesipesun kuivattava vaikutus vähenee. Ihon pesuun sopii hyvin esimerkiksi Aqualan L -perusvoide. Sitä voidaan käyttää myös meikinpoistoaineena kasvojen kuivan ihon hoidossa.

Perusvoiteissa voi olla myös muita hoitavia aineita, kuten glyserolia, keramideja tai karbamidia. Glyseroli tehokosteuttaa ihoa ja tekee ihoon suojaavan pinnan, jolloin voiteen vaikutus säilyy paremmin joutuessaan kosketuksiin veden kanssa. Keramidit puolestaan ovat ihon omia aineita, jotka suojaavat ja korjaavat ihon rakennetta. Karbamidi on ihoa pehmentävä aine.
Aqualan Plus perusvoide, pumppupullo 500 g

Kevyt ja pitkäkestoisesti kosteuttava geelimäinen voide.

Katso tuotteen tiedot
22,97 €
Hinta vain verkossa
Atopik Sensitive Perusvoide 400 ml

Hajusteeton, kevyt perusvoide kuivalle ja herkälle iholle.Nopeasti imeytyvä koostumus kosteuttaa tehokkaasti ja tukee ihon luonnollista tasapainoa. Voide sisältää ihoa hoitavia ...

Katso tuotteen tiedot
24,30 €
Hinta vain verkossa
27,30 €
Hinta vain verkossa
12,22 €
Hinta vain verkossa
Carbalan perusvoide 200 g
Tarjous

Carbalan perusvoide sisältää 5 % karbamidia ja runsaasti glyserolia, jotka sitovat kosteutta tehokkaasti ihoon. Hajusteeton.

Katso tuotteen tiedot
11,79 €
8,84 €
Hinta vain verkossa
Tarjous voimassa 31.10.2025 23:59 asti.
Alin hinta viimeisen 30 päivän aikana: 8,25 €
Säästät 2,95 €
Carbalan perusvoide 30 g
Tarjous

Carbalan perusvoide sisältää 5 % karbamidia ja runsaasti glyserolia, jotka sitovat kosteutta tehokkaasti ihoon. Hajusteeton.

Katso tuotteen tiedot
2,98 €
2,23 €
Hinta vain verkossa
Tarjous voimassa 31.10.2025 23:59 asti.
Alin hinta viimeisen 30 päivän aikana: 2,23 €
Säästät 0,75 €
Carbalan perusvoide pumppupullo 500 g

Carbalan perusvoide sisältää 5 % karbamidia ja runsaasti glyserolia, jotka sitovat kosteutta tehokkaasti ihoon. Hajusteeton.

Katso tuotteen tiedot
27,98 €
Hinta vain verkossa
Carbalan Plus perusvoide 200 g
Tarjous

Carbalan Plus perusvoide normaalille, kuivalle ja atooppiselle iholle.

Katso tuotteen tiedot
11,79 €
8,84 €
Hinta vain verkossa
Tarjous voimassa 31.10.2025 23:59 asti.
Alin hinta viimeisen 30 päivän aikana: 8,25 €
Säästät 2,95 €
Carbalan Plus perusvoide 30 g
Tarjous

Carbalan Plus perusvoide normaalille, kuivalle ja atooppiselle iholle.

Katso tuotteen tiedot
2,98 €
2,23 €
Hinta vain verkossa
Tarjous voimassa 31.10.2025 23:59 asti.
Alin hinta viimeisen 30 päivän aikana: 2,23 €
Säästät 0,75 €
Carbalan Plus perusvoide pumppupullo 500 g

Carbalan Plus perusvoide normaalille, kuivalle ja atooppiselle iholle.

Katso tuotteen tiedot
27,98 €
Hinta vain verkossa
Ceraderm voide 30 g

Ceraderm Voide on vedetön erittäin rasvainen perusvoide, joka ei sisällä säilöntäaineita, emulgaattoreita, väriaineita tai hajusteita. Tehokas hoito- ja suojavoide pienten ...

Katso tuotteen tiedot
5,96 €
Hinta vain verkossa
Ceralan perusvoide 100 g
Tarjous

Ceralan perusvoide on koostumukseltaan uudentyyppinen, keramideja sisältävä voide atooppiselle ja kuivalle iholle.

Katso tuotteen tiedot
14,31 €
10,73 €
Hinta vain verkossa
Tarjous voimassa 31.10.2025 23:59 asti.
Alin hinta viimeisen 30 päivän aikana: 10,02 €
Säästät 3,58 €
Ceralan perusvoide 30 g
Tarjous

Ceralan perusvoide on koostumukseltaan uudentyyppinen, keramideja sisältävä voide atooppiselle ja kuivalle iholle.

Katso tuotteen tiedot
5,36 €
4,02 €
Hinta vain verkossa
Tarjous voimassa 31.10.2025 23:59 asti.
Alin hinta viimeisen 30 päivän aikana: 4,02 €
Säästät 1,34 €
Ceralan perusvoide pumppupullo 500 g

Ceralan perusvoide on koostumukseltaan uudentyyppinen, keramideja sisältävä voide atooppiselle ja kuivalle iholle.

Katso tuotteen tiedot
25,52 €
Hinta vain verkossa
Ceralan Plus perusvoide 100 g
Tarjous

Hoitava perusvoide kuivalle ja melko kuivalle iholle.

Katso tuotteen tiedot
14,31 €
10,73 €
Hinta vain verkossa
Tarjous voimassa 31.10.2025 23:59 asti.
Alin hinta viimeisen 30 päivän aikana: 10,02 €
Säästät 3,58 €
Ceralan Plus perusvoide 30 g
Tarjous

Hoitava perusvoide kuivalle ja melko kuivalle iholle.

Katso tuotteen tiedot
5,36 €
4,02 €
Hinta vain verkossa
Tarjous voimassa 31.10.2025 23:59 asti.
Alin hinta viimeisen 30 päivän aikana: 4,02 €
Säästät 1,34 €
Ceralan Plus perusvoide pumppupullo 500 g

Hoitava perusvoide kuivalle ja melko kuivalle iholle.

Katso tuotteen tiedot
25,52 €
Hinta vain verkossa
CERIDAL 500 ml

Kuivalle iholle täydentämään ihon luonnollisten rasvojen toimintaa ja uudelleen kosteuttamaan ihoa.

Katso tuotteen tiedot
26,15 €
Hinta vain verkossa
15,85 €
Hinta vain verkossa
9,26 €
Hinta vain verkossa
Ceridal Lipolotion suihkepullo 100 ml

Kuivalle iholle täydentämään ihon luonnollisten rasvojen toimintaa ja uudelleen kosteuttamaan ihoa.

Katso tuotteen tiedot
7,77 €
Hinta vain verkossa
Ceridal Voide 150 g

Ceridal Voide on pehmentävä voide päivittäiseen käyttöön kuivalle iholle.

Katso tuotteen tiedot
10,00 €
Hinta vain verkossa
Decubal Body Lotion 200 ml

Kosteuttava vartalovoide kuivalle ja herkälle iholle. Sisältää glyseriiniä ja lanoliinia, jotka kosteuttavat ja pehmentävät ihoa sekä ihoa uudistavaa B3-vitamiinia. Ei ...

Katso tuotteen tiedot
10,35 €
Hinta vain verkossa
Decubal Junior Cream voide 200 ml

Decubal Junior Cream on hoitava ja suojaava perusvoide kaiken ikäisille lapsille. Sopii erityisesti kuivalle ja herkälle iholle. Voide sisältää mm. ...

Katso tuotteen tiedot
11,53 €
Hinta vain verkossa
Decubal Lipid Cream voide 200 ml

Decubal Lipid Cream on erittäin ravitseva, kosteuttava ja runsasrasvainen voide kuivalle ja ongelmaiholle. Voide sisältää vaseliinia ja parafiinia, jotka muodostavat ...

Katso tuotteen tiedot
11,53 €
Hinta vain verkossa
Decubal Original Clinic cream 100 g

Decubal Clinic on kuivaa ihoa kosteuttava, suojaava ja pehmentävä voide. Lanoliinipohja.

Katso tuotteen tiedot
8,60 €
Hinta vain verkossa
Decubal Original Clinic cream 250 g

Decubal Clinic on kuivaa ihoa kosteuttava, suojaava ja pehmentävä voide. Lanoliinipohja.

Katso tuotteen tiedot
17,42 €
Hinta vain verkossa
41,78 €
Hinta vain verkossa
39,66 €
Hinta vain verkossa
20,24 €
Hinta vain verkossa